Equillence Center Tavela tarjoaa erinomaiset puitteet harrastamiseen. Perinteikkäässä kartanomiljöössä on helppo urheilla ja viihtyä! Lisäksi meille on hyvät kulkuyhteydet, esimerkiksi bussilla pääsee suoraan porteille. Tutustu myös Tavelan kotisivuihin.

- EU-määräysten mukaiset tallitilat, ratsastuskoulun isompi talli sekä kaksi erillistä yksityistallia (pesukarsina, asialliset varuste-, rehu- ja kuivaustilat)
- Toimivat ja siistit sosiaalitilat ratsastajille
- Uusitut hiekkapohjaiset tarhat, kesäisin paljon laitumia
- Maneesi, jonka pohjaa ylläpidetään erinomaisessa kunnossa
- Kenttä, jonka pohjaa uusittu kesällä 2022
- Ruohokenttä esteineen 2014
- Kansallisen tason estekalusto erikoisesteineen, uusittu 2021
- Maastoesterata muokattavilla esteillä, ruohopohjainen
- Uittoranta
- Hyvät maastot sekä ratsastuspellot
- FilmMe- kuvausjärjestelmä maneesissa



Henkilökunta
Karoliina Kovanen, yrittäjä
Karoliina Kovanen lanseerasi yrityksen Equillence vuonna 2012 palvelemaan monipuolisesti asiakkaitaan sekä alkoi työstämään erilaisten hevosten ongelmia. Karoliina oli jo pitkään halunnut tarjota monipuolisen palvelukeskuksen kaikkine palveluineen niin hevosille kuin niiden ratsastajillekin. Nyt yhteistyö Tavelan kanssa viimein mahdollisti sen.
Karoliina on nuori kunnianhimoinen ratsastaja, jonka kilpailulliset tavoitteet yltävät aina kansainväliselle tasolle asti. Tällä hetkellä Karoliina tekee paljon hevoskauppaa sekä kilpailee kansallisella tasolla esteillä 140-tasolle asti, koulussa VaB-tasolla sekä kentässäkin sopivien hevosten osuessa kohdalle . Keväällä 2019 Karoliina suoritti ravivalmennuksen vastuuvalmentaja lisenssin sekä suoritti myös C-ajolisenssin ,mikä mahdollistaa ohjastamisen raveissa. Vuonna 2020 suoritettu Valmentaja II sekä Yrittäjätutkinto. Kesällä 2022 Karoliina suoritti Hevosopistolla Valmentajan ammattitutkinnon mentorinaan Aki Ylänne. Ylänteen kanssa yhteistyö jatkuu edelleen.
Työkseen Karoliina ratsuttaa ja kilpailuttaa eri tasoisia ratsuja este-, koulu -ja kenttäratsastuksessa, esittää niitä näyttelyissä ja opettaa nuoria ratsun taipaleelle. Nyt Karoliinaa nähdään myös yhä enemmän ravipuolella , tulossa on omaa kasvatusta sekä mutama lupaava suomenhevosori löytyy jo tallista. Hän on aiemmin toiminut ratsuttajana Suomessa, Virossa, Saksassa , Ranskassa sekä Ruotsissa. Eniten Karoliinan ratsastukseen ovat vaikuttaneet aikoinaan Jari Sneck , Christopher Wegelius , Kirsi Hagner, Sarah Sjöholm- Patience, Nina Fagerström, Dominique Barthelaix ja Henrik Ehrnrooth . Nykyisin esteillä Aki Ylänne ja koulussa Nina Dunder.
Omaa tallia pyörittänyt vuodesta 2009. Karoliina pitää tärkeänä järjestystä, hevosten hyvää käsittelyä ja hoitoa, ja aikoo näihin panostaa jatkossakin. Karoliina haluaa, että jokainen hevonen pääsee liikkumaan riittävästi, ulkoilee paljon, karsinoissa on kunnolla kuiviketta sekä rehut ovat hyvälaatuisia.
Karoliina vastaa yrittäjänä toiminnan pyörittämisestä sekä vastaa täysin yksityishevosten palveluista, myyntihevosista , valmennuksista ja kiinteistöistä. Samalla hän ehtii valmentamaan joitakin ratsukoita myös esteillä. Muut hommat Karoliina jättää toisten ammattilaisten käsiin.
"Ei määrä ,vaan se laatu! "

Henna-Riikka Väisänen, ratsastuksen ohjaaja / valmentaja
Henna-Riikka eli Niitti on opettanut kaiken ikäisiä ratsastajia ympäri Pirkanmaata, ja kilpailee kenttäratsastuksessa aivan kv-tasolla saakka. Niitti oli mm. SM neljäs vuonna 2019. Henna-Riikka on iloinen ja energinen ope, joka taitaa sekä este että kouluratsastuksen. Niitti vaatii valmennettaviltaan monipuolisia tehtäviä, jotka kehittävät niin ratsastajaa kuin ratsuakin. Niitti opettaa meillä syksyllä 2020 torstaisin sekä ratsuttaa osaa hevosistamme.
Riina Havunen, ratsastuksenohjaaja ja Valmentaja 1
Esittely tulossa :)
Riina opettaa Tavelassa maanantaisin sekä tuuraa tarvittaessa Karoliinaa estevalmennuksissa . Lisäksi Riina ratsuttaa Karoliinan apuna myyntihevosia sekä ravureita.

Karoliina Mönkkönen, ratsastuksenopettaja
Hei. Olen Karoliina Mönkkönen, pitkän linjan hevosihminen ja ratsastuksenopettaja. Olen ollut opettajana Tavelassa aiemminkin ja jotkut saattavat muistaa minut noilta ajoilta. Koen vahvasti, että hyväksi ratsastajaksi ei tulla vain ratsastamalla, vaan tarvitsemme lisäksi monipuolisesti muitakin harjoitteita toisista lajeista. Itselleni tärkeimmät asiat ratsastuksen ohella löytyvät itsepuolustuslajien parista. Ja tästä syystä opetuksessani tänä päivänä painottuu sekä mielen- että kehonhallinta. Myös ihmisten ja hevosten käytös- ja liikemallien ymmärtäminen autta meitä suhtautumaan harjoitteluun ja yhdessä toimiseen avoimemmin ja empaattisemmin. Mikään asia ei ole pelkkää tekniikkaa tai mielen hallintaa. Tarvitsemme molempia.
Karoliina opettaa meillä sunnuntaisin. Lisäksi jatkokouluttaa sekä opettaa meillä jousiammuntaa ratsailla, tule rohkeasti mukaan :)
Tallityöntekijät
Olemme tarkkoja hevosten hyvästä hoidosta ja siksi meillä työskenteleekin vain kokeneita ja koulutettuja työntekijöitä, ja heidän toimintaansa ohjataan säännöllisesti! Meillä on alan oppisopimusopiskelijoita ja lisäksi eri oppilaitosten harjoittelijat ovat myös aina tervetulleita!
Jenni Antman-Ylinen, tallimestari ja rats.ohjaaja
Jenni on -84 syntynyt, lähes koko ikänsä hevosharrastuksen parissa ollut tallimestarimme sekä harraste-ja ratsastuksenohjaaja. Jenni aloitti ratsastuksenopettajan tutkinnon opiskelun syksyllä 2020 Kiuruvedellä . Jenni on tallin ja hevosten hoidossa tarkka ja huolellinen. Aina valmiina auttamaan. Erityisen tärkeää on hevosten kokonaisvaltainen hyvinvointi. Tallityössä oltava hyvät hevosten käsittelytaidot sekä siisti ympäristö.
Jenni opettaa syksystä 2020 keskiviikkoisin sekä pitää paljon yksityistunteja . Lisäksi hän vastaa ratsastuskoulun puhelimesta ja maililiikenteestä yhdessä Karoliinan kanssa , kysy siis rohkeasti :)
Jenni haluaa kehittää itseään niin työssään hevostenhoitajana kuin myös ratsastajana ja ohjaajana. Erityisesti esteratsastus kiinnostaa ja siihen on tarkoitus tulevaisuudessa panostaa myös kisakentillä. Jenni kilpailee tällä hetkellä Tavelan hevosilla sekä kouluttaa kahta nuorta hevostaan eteenpäin.

Tallityöntekijät
Heidari Abdullah , tallin ja hevosten hoito viikonloppuisin
Sonja Keinänen, tallin ja hevosten hoito
Annika, tallityöntekijä
