Vikellys

Vikellystoiminta alkoi Tavelassa heti kesällä 2014 ja on siitä lähtien kasvanut mukavasti. Tällä hetkellä meillä treenaa vikeltäjiä viidellä eri hevosella aivan alkeista maajoukkuetasolle asti. Vikellystä voi harrastaa ihan omaksi ilokseen, mutta iso osa vikeltäjistämme kilpailee eri tasoilla pukkiluokista C-tason käyntivikellykseen sekä B- ja A-tason laukkavikellykseen. Useampi vikeltäjistämme kilpailee myös kansainvälisesti ulkomailla. Tavelassa pidetään vuosittain vikellyskisoja sekä kesäisin vikellysleirejä. Suurin osa vikeltäjistämme edustaa Tampereen Ratsastusseuraa.

Vikellystreenit koostuvat lämmittelystä ja oheisharjoittelusta, pukilla treenaamisesta sekä hevosella harjoittelusta. Treenien kesto on 2 tuntia. Ryhmissämme on 4-8 vikeltäjää ryhmästä riippuen. Tärkeä osa vikeltäjien harjoittelua on monipuolinen treeni vikellyksen lisäksi! Vikellykseen tarvitset joustavat ja ihonmyötäiset vaatteet, sekä tossut tai alkuun villasukat. Talvella on tärkeää pukeutua riittävän lämpimästi! Vikellyksessä ei käytetä kypärää turvallisuussyistä, mutta aivan alkeissa sitä voi halutessaan pitää.

Jos olet kiinnostunut aloittamaan vikellystä, ota yhteyttä Oonaan sähköpostitse! Aloitamme uusia alkeiskursseja noin kaksi kertaa vuodessa. Jonkinlaisella harrastustaustalla voit aloittaa myös suoraan lauantain ryhmissä!

Kyselyt: Oona Pekkala, ratsastuskoulu@equillence.fi / p. 0449755596 tai kiireelliset 0440773734

Tutustu vikeltäjiimme ja vikellyshevosiimme täällä!

Hinnasto

  • 10x käynnissä (voimassa 3kk): 120e
  • 10x käynnissä, useammin kuin kerran viikossa kävijät: 100e
  • 10x laukassa (voimassa 3kk): 180e
  • 10x laukassa, useammin kuin kerran viikossa kävijät: 150e
  • Irtokerta käynnissä/laukassa: 20e/krt, vain kokeilukerrat tai muualta tulevien vikeltäjien irtokerrat

    Tutustuthan myös peruutusehtoihimme, jotka ovat yhteneväiset ratsastustuntien kanssa.

Harjoitusajat

Keskiviikko

  • klo 16.45-17.45 KVATRO:  Yksinvikellysharjoitukset laukassa aktiivisesti kilpaileville vikeltäjille. Itsenäinen pukki ennen heppaa ja ohjattu hevostreeni. Valmennus: Maria, Oona
  • klo 17.45-19 LUCCA: Yksinvikellysharjoitukset maajoukkueeseen kuuluville ja muille erittäin tavoitteellisille vikeltäjille. Itsenäinen pukki vapaasti illan aikana ja ohjattu hevostreeni. Valmennus: Maria, Oona
  • klo 19-20: ALMA: Yksinvikellysharjoitukset laukassa aktiivisesti kilpaileville vikeltäjille. Itsenäinen pukki vapaasti illan aikana ja ohjattu hevostreeni. Valmennus: Maria, Oona
  • (klo 20-21: KONSTA:) Yksivikellysharjoitukset laukassa aktiivisesti kilpaileville tai siihen tähtäville vikeltäjille. Itsenäinen pukki vapaasti illan aikana ja ohjattu hevostreeni. Valmennus: Maria, Oona

Lauantai

  • (klo 15.30-16.30 KONSTA): Yksinvikellysharjoitukset laukassa aktiivisesti kilpaileville tai sille tasolle pyrkiville. Pukkitreeni itsenäisesti. Valmennus: Oona, Maria, Viivi, ulkopuoliset valmentajat
  • klo 15:30-17:30 AARO 1: Käyntivikellysharjoitukset vasta-alkajille ja vähän aikaa vikeltäneille. Harjoitellaan hevosella ja pukilla. Ryhmään pääsee mukaan ympäri vuoden, kysy vapaita paikkoja. Valmennus: Anna, Noora, Enni, Viivi
  • klo 15:30-17:30 AARO 2: Vikellysharjoitukset harrastajille ja käynnissä kilpaileville. Harjoitellaan pukilla ja hevosella. Valmennus: Anna, Noora, Enni, Viivi
  • klo 16.30-17.30 LUCCA: Yksinvikellysharjoitukset laukassa aktiivisesti kilpaileville tai sille tasolle pyrkiville. Pukkitreeni itsenäisesti. Valmennus: Oona, Maria, Viivi, ulkopuoliset valmentajat
  • klo 17.30-18.30 KVATRO: Yksinvikellysharjoitukset laukassa aktiivisesti kilpaileville tai sille tasolle pyrkiville. Pukkitreeni itsenäisesti. Valmennus: Oona, Maria, Viivi, ulkopuoliset valmentajat
  • klo 18:30-20 ALMA: Yksinvikellysharjoitukset edustusjoukkueelle. Pukkitreeni itsenäisesti. Valmennus: Oona, Maria, Viivi, ulkopuoliset valmentajat

Lauantain Aaro-ryhmät voidaan tulijamäärän mukaan vetää myös yhdessä ryhmässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *